JENZ hakkurit
Jenz aloitti hakkureiden valmistuksen jo 1950 luvulla. Ensimmäiset hakkurit olivat pieniä, käsin syötettäviä traktorikäyttöisiä laikkahakkureita. 50-luvun lopulla tuli ensimmäiset sähkökäyttöiset kiinteät hakkurit. Ensimmäinen urakointikäyttöön tarkoitettu mobiilihakkuri valmistettiin, luonnollisesti Suomeen, vuonna 1977, yhteistyössä suomalaisen Algol yhtiön kanssa. Tuon yhteistyön perintönä hakkureissa on tänä päivänäkin jäljellä muutamia yksityiskohtia, tietenkin modernisoituna, kuten mm. kertapalaterät ja alapuolinen syöttölaitteisto. Yli 30 vuotta jatkuneen yhteistyön myötä olemme saaneet äänemme kuuluviin Jenz:n suunnitteluosastolla, ja meidän hieman keskieuroopasta poikkeaviin tarpeisiin on saatu tarvittavia muutoksia koneiden soveltamiseksi pohjoisiin olosuhteisiin ja materiaaleihin.
Nykyisin hakkureista on niin monia eri versioita, että niiden jaottelu on hieman haastavaa ristiin menevien ominaisuuksien johdosta, mutta tässä ne on jaettu seuraavasti: Omalla moottorilla varustetut D-mallit, traktorikäyttöiset Z-mallit, Chippertuck- ja Cobrat-mallit, sekä sähkökäyttöiset, useimmiten kiinteäasenteiset hakkurit.



JENZ hakkurit omalla moottorilla
Jenz hakkurit on varustettu joko ”Mersun” MTU teollisuusmootorilla tai CAT:lla, mallista riippuen. Lähes kaikkia malleja on saatavana sekä sivu-, että pitkittäissyöttöisenä. Alustavaihtoehtoina ovat: Kuorma-auton päälle asennettava malli (ei HEM1000), pienimmät mallit vaihtolava-alustalla, tela-alusta, sekä omilla pyörillä tai puoliperäalustalla. Materiaalin poistoratkaisut ovat joko heitin tai kuljetin, joskus jopa molemmat ovat mahdollisia.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Jenz on siirtynyt hydraulitoimisiin heittimiin. Hydraulisen heittimen etu on sen säädettävyydessä, jolloin varmistetaan heittotehon riittävyys kaikilla materiaaleilla, mutta toisaalta säästetään energiaa, kun helpolla tavaralla heittoteho voidaan säätää helposti minimiin. Myös sivusyöttöisten mallien heittimen uusi sijoittelu mahdollistaa lastauksen molempiin suuntiin, jolloin kasat eivät ole enää ”väärällä” puolella.
Alla on lueteltu mallit, joihin moottorin voi valita, sekä muutama tekninen tieto noista hakkureista.
Malli HEM | 540 | 561 | 583 | 700 | 820 | 1000 |
Syöttöaukon lev. mm | 790 | 1000 | 1200 | 1000 | 1200 | 1200 |
Syöttöaukon kor. mm | 650 | 650 | 680 | 700 | 820 | 1000 |
Moottoriteho kW | 205 | 360 | 360 | 375 | 460-571 | 571 |
Kapasiteetti max m3/h | 120 | 170 | 240 | 220 | 320 | 360 |



JENZ hakkurit, traktorikäyttöiset
Traktorikäyttöiset Jenz hakkurit ovat erittäin suosittuja Jenz:n kotimarkkinoilla saksassa. Hieman yli puolet kaikista valmistetuista hakkureista on traktorikäyttöisiä. Hakkuria pyörittävien traktoreiden teholuokat liikkuvat noilla alueilla monesti 300-500 HP:n välissä, mutta tokihan hakkurit pyörivät pienemmilläkin tehoilla.
Viimeisin malli traktorikäyttöisissä hakkureissa on HEM593Z, jonka 140 cm leveä rumpu soveltuu erinomaisesti risumaisen materiaalin hakettamiseen, jollaista meillä täällä suomessakin on yllin kyllin.
Kaikissa traktorikäyttöisissä hakkureissa Jenz on siirtynyt hydraulitoimisiin heittimiin. Hydraulisen heittimen etu on sen säädettävyydessä, jolloin varmistetaan heittotehon riittävyys kaikilla materiaaleilla, mutta toisaalta säästetään energiaa, kun helpolla tavaralla heittoteho voidaan säätää helposti minimiin.
Alla on lueteltu Jenzin traktorikäyttöiset hakkurimallit, sekä muutama tekninen tieto noista hakkureista.
Malli HEM Z | 540 | 561 | 583 | 593 | 821 |
Syöttöaukon lev. mm | 790 | 1000 | 1200 | 1400 | 1200 |
Syöttöaukon kor. mm | 650 | 650 | 680 | 680 | 820 |
Moottoriteho suositus min-max kW | 100-265 | 100-235 | 132-350 | 132-350 | 150-400 |
Kapasiteetti max m3/h | 100 | 120 | 200 | 220 | 260 |


JENZ Chippertruck ja Cobra haketusyksiköt
Jenz Chippertruck haketusyksikköjen suosion kasvun myötä Jenz esitteli vuonna 2015 uuden konseptin, ”Cobran”. Cobrassa yhdistettiin kirjaimellisesti kuorma-auton alusta ja traktorin hytti, jolloin saavutettiin kuorma-auton nopea liikkuvuus ja traktorin hytin käyttömukavuus. Cobra+ mallissa saavutetaan nousevalla hytillä myös korkean näkyvyyden edut, eli tavoitellaan jo täydellisyyttä. Ainoa puute on yöpymismahdollisuus, jota jotkut urakoitsijat edellyttävät. Siihenkin Jenz:ltä löytyy vaihtoehto. Yhdessä myyjämme kanssa löydämme varmasti Jenzin laajasta valikoimasta juuri sinua tyydyttävän ratkaisun.
Jenz Chippertruck on siis haketusyksikkö, jossa useimmiten MAN-kuorma-autoalustan päälle on asennettu asiakkaan valitsema sivusyöttöinen jenz hakkuri. Useimmiten hakkuria käytetään kuorma-auton moottorilla, mutta hakkurissa voi olla myös oma moottori. Nosturin käyttö tapahtuu useimmiten kuorma-auton hytistä, mutta nosturi voidaan varustella myös hytillä, jolloin kuorma-auton hytti säilyy vakiohyttinä. Keskikokoluokan Chippertruckeissa alusta on usein kolmi-akselinen. Jos haetaan suurta ketteryyttä, voidaan valita takimmainen akseli kääntyväksi, mutta myös 6×6 alustaa valmistetaan.
Uuden voimansiirtolaitteiston myötä on mahdollista rakentaa Chippertruck myös asiakkaan toimittaman Volvo-kuorma-auton päälle, jolloin voidaan hyödyntää Volvon tehokkaita moottoreita, 550-650, jopa 750HP.
Cobra-mallistossa suurin ero MAN:n päälle tehtyihin Chippertruck:n on siis traktoreista tuttu hytti, joka on kääntyvä, ja +versiossa vieläpä nouseva. Tässä vaiheessa +versio edellyttää hakkurilta omaa moottoria, jolloin yksiköstä muodostuu luonnostaan hybridiversio, jossa hakkurin oma moottori pyörittää pelkästään rumpua, ja kaikki muu tarvittava teho otetaan kuorma-auton moottorilta.


JENZ sähkökäyttöiset hakkurit
Jenz on valmistunut sähkökäyttöisiä hakkureita vuodesta 1959 lähtien. Perinteisten puuteollisuuden lisäksi on pelletöinti-teollisuus osoittanut kiinnostusta suurimpiin sähkökäyttöisiin malleihin. Uskoaksemme myös terminaalikäytössä suurille sähkökäyttöisille hakkureille löytyy aivan lähitulevaisuudessa oma sijansa.
Sähkökäyttöisten hakkureiden valmistus on useimmiten ”räätälin” työtä, mutta kolme ns. vakiomallia Jenziltä löytyy: HE360 StA, HE561StA ja HE700StA.
Mikäli olet kiinnostunut sähkökäyttöisestä hakkurista, ota rohkeasti yhteyttä myyjäämme, niin etsitään sinun tarpeisiisi sopiva sähkökäyttöinen hakkuri Jenzin laajasta mallistosta.
